Kuka minä olen

Hei, olen Johan Sundholm!

Olen, YO-datanomi, kouluttaja ja konsultointialan yrittäjä. Opiskelen päätoimisesti Helsingin yliopiston yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelmassa valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Minulla on kokemusta saavutettavuudesta, IT-tuesta, järjestötoiminnasta ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.

Olen suorittanut myös litteroinnin ja terveydenhuollon sanelunpurun koulutuksen sekä työskennellyt ammatikseni monipuolisten litterointitehtävien parissa. Barrier Breakers tarjoaa luotettavia ja huolellisesti toteutettuja litterointipalveluita erilaisiin tarpeisiin.

Työssäni yhdistän omakohtaisen kokemuksen, teknisen osaamisen ja yhteiskunnallisen näkökulman.

Tavoitteeni on lisätä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa – yksi purettu este kerrallaan.

Barrier Breakers pyrkii tunnistamaan ja purkamaan esteitä, jotka rajoittavat ihmisten osallistumista, yhdenvertaisuutta ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa.

Esteitä ei tarvitse hyväksyä - niitä voidaan purkaa

Olen oppinut, etteivät kaikki rajat ole todellisia. Osa niistä syntyy oletuksista, ennakkoluuloista tai siitä, ettei erilaisista tarpeista ja mahdollisuuksista ole vielä riittävästi tietoa tai omakohtaista kokemusta. Useimmiten kyse ei ole tarkoituksellisesta rajoittamisesta, vaan totutuista ajattelutavoista, joita voidaan muuttaa lisäämällä ymmärrystä ja kohtaamalla ihmiset yksilöinä.

LogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogoLogo

Mistä Barrier breakers nimi juontaa juurensa?

Barrier Breakersin nimi juontaa juurensa lapsuuteeni. Minut muistetaan rajojen testaajana, joka halusi selvittää itse, mikä oli mahdollista. Tein toisinaan asioita, joita aikuiset kielsivät minulta turvallisuussyistä tai siksi, etteivät he uskoneet näkövammaisen lapsen pystyvän niihin.

Rajojen kyseenalaistaminen on säilynyt osana luonnettani myös aikuisena. Se ei tarkoita harkitsematonta riskinottoa, vaan halua etsiä vaihtoehtoja silloin, kun valmiit toimintatavat tai muiden asettamat odotukset rajoittavat mahdollisuuksia. Näkövammaisena tämä asenne on ollut usein myös avain selviytymiseen, itsenäisyyteen ja omannäköisen elämän rakentamiseen.

Tästä ajatuksesta syntyi Barrier Breakers.

Copyrights 202X | Your Brand™ | Terms & Conditions